Diilin uuden kauden ensimmäisessä jaksossa päästään välittömästi tositoimiin. Kilpailijoiden tehtävänä on pyydystää kalaa, valmistaa se ja myydä tuote maantien varrella sijaitsevalla pysähdyspaikalla. Kilpailijat jakautuvat kahteen joukkueeseen, jotka nimetään Valjakoksi (Atte, Tiina, Emmi, Viljami, Aleksi, Anni, Piia ja Jari) ja Kiilaksi (Anna, Emma, Wenla, Nico, Janne, Mikko, Vili ja Aki). Valjakko päättää järjestää koko perheen savustuspäivän, johon kutsutaan Ile Vainio lausumaan runoja, Akseli Herlevi jakamaan nimikirjoituksia leikkuulautoihin, pystytetään lapsille ongintapiste ja organisoidaan muuta markkinahenkistä toimintaa. Tehtävä on monimuotoinen ja kilpailijat saavatkin huomata, ettei heidän suunnitelmansa kohtaa käytännön kanssa. Erityisesti aikataulu tuottaa haasteita. Jaajo Linnonmaan neuvonantajat, Diilin johtoryhmän Toni Lähde ja Noora Fagerström, odottavat kilpailijoita malttamattomina pysähdyspaikalla. - Mä olen ollut täällä jo noin 1,5 tuntia venaamassa. Akseli näkyy olevan jo mestoilla. Täällä on ostajia jonossa ja itse tuote puuttuu, Toni lataa hieman hämillään tilanteesta. Akseli Herlevi suhtautuu hässäkkään rennosti hymyillen ja saatuaan kalat lopulta käsittelyynsä, hän ottaa tilanteen hienosti haltuun. Noora pohtii, menikö tehtävänanto ja lopputuote nyt aivan, kuten jakson alussa ohjeistettiin. - Akselin hankkiminen tähän vetonaulaksi oli mun mielestä erittäin hyvä idea. Sillä tehtiin suurin myynti. Eli näitä lautoja Akselin nimikirjoituksella myytiin huomattavasti enemmän, kuin itse sitä kalaa. Myöskään se, mitä Valjakko suunnitteli ja mikä oli lopullinen toteutus, eivät kohdanneet: - Flyereissa ja mainoksissa mainostettiin tätä savustuspäivänä. Lapsille ilmaista ongintaa ja tuoretta kalaa myynnissä. Näistä lupauksista vain ”tuoretta kalaa” meni nappiin. Vaikka savustus jäi itse tapahtumasta puuttumaan, on varmaa, että johtoryhmässä kilpailijoita savustetaan senkin edestä. Diili Nelosella ja Ruudussa maanantaisin klo 21