Duudsonit on kutsuttu Suorajärven perheen luo Perttulaan. Perheen ongelmien juurisyitä selvitettäessä, äiti avautuu menneisyyden traumastaan Duudsonit tuli taloon -ohjelmassa. – Mua on kiusattu koulussa koko ala-aste tosi pahasti. Mulla on elinikäiset arvet siitä, äiti kertoo. Perheenäidin oman historian vuoksi, hän on aina ollut huolissaan kolmen lapsensa, Miron, Jaren ja Siran kaverisuhteista. Tilannetta ei ole auttanut se, jos lapsi tulee yksin koulusta kotiin. – Mirolla on tosi pieni luokka. 1,5 vuotta sitten, yksi pojista järjesti synttärit. Kaikki muut kutsuttiin, mutta Miroa ei kutsuttu. Äitinä se sattuu ihan hirveästi, kun näen, että poika istuu yksin kotona, eikä sillä ole kavereita, äiti sanoo. – Mä uskon, että se on kaikkien vanhempien suurin pelko, Duudsoneista HP toteaa totisena. Äiti on lakannut järjestämästä kaverisynttäreitä lapsilleen, koska hän pelkää, ettei juhliin tulisi ketään. – Se pettymys, mikä sille lapselle tulee. Ja myös oma pettymys. Mä en pystyisi käsittelemään sitä, äiti kertoo. – Koetko, että sä olet ylisuojeleva? HP kysyy. – Olen. Haluaisin suojella lapsia ihan kaikelta, ettei niitä satu. Ettei niitä satu fyysisesti, eikä henkisesti, äiti sanoo. Duudsonit tuli taloon Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin. #duudsonittulitaloon