Duudsonit on kutsuttu Nurmijärven Klaukkalaan. Viisihenkisessä perheessä on kolme teini-ikäistä lasta, jotka eivät vanhempien mielestä osallistu tarpeeksi yhteisen kodin pyörittämiseen. Jatkuva eripura arjen askareista on aiheuttanut sen, että saman katon alla asuu kahden kerroksen väkeä. –Toivon, et meidän nuorisoa herätellään siihen, että vaikka me ollaan vanhempia, me ei olla täällä pelkästään vain heitä varten ja palvelemassa heitä. Ei ne oo täällä mitään kuninkaallisia, Eija-äiti kertoo. Perhekriisiä lähdetään ratkomaan neuvotteluiden avulla. Nuoriso koittaa tivata imuroimisesta ja koiranulkoiluttamisesta 250 euroa per kerta. Myötämielisyyden osoittamiseksi nuoriso on rajannut kotityöt vain kerran viikossa tehtäväksi. Tämä ei perheen isälle Janille ja perheen äidille Eijalle käy. Tilanne eskaloituu lopulta mielenosoitukseen. –Orjatyö, haistakaa pa**a, reteä Joona uhoaa banderolli kädessään. Paikalle saapuu lopulta jopa ratsupoliisi ja ilta päättyykin jälleen kahteen leiriin, kun nuoriso jää viettämään yönsä ulkona. Millä hinnalla kotityöt luonnistuvat tulevaisuudessa? Duudsonit tuli taloon Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona kello 20!