Tiktokissa toisiinsa tutustuneet Inka, 20, ja Boston, 18, ovat etäsuhteessa. Yhteistä aikaa he viettävät Inkan luona Tampereella. Kotiinsa Ouluun Boston ei ole Inkaa vielä koskaan kutsunut, sillä ei jaksa siivota ja Oulu on hänen mukaansa tylsä kaupunki muutenkin. Boston on Inkaa huomattavasti menevämpi ja sosiaalisempi, mikä aiheuttaa suhteessa ongelmia. Kun Boston on reissuillaan, kaipaisi Inka päivittäisiä hetkiä, jolloin keskitytään vain toiseen. Boston puolestaan toivoisi, että Inka huomaisi, ettei se ole maailmanloppu, jos hän ei ihan joka hetki ole tavoitettavissa. Myös pariskunnan kommunikaatio on paikoin vaikeaa. Inka kokee, ettei Boston ymmärrä hänen näkökulmiaan asioihin. Boston puolestaan toivoisi enemmän suoraa puhetta.