Jo lapsena kesäleirillä toisensa ensi kerran tavanneet Pihla, 20, ja Nooa, 18, tapasivat uudelleen aikuisina yhteisten kavereiden kautta. Kaikessa hiljaisuudessa alkanut suhde tuli monelle yllätyksenä, sillä kukaan ei ollut ajatellut Nooan etsivän mitään vakavaa. Eikä hän etsinytkään, mutta ajautui parisuhteeseen, sillä “Pihla tuli ja teki kaiken työn”. Jämsässä asuva ja pikavauhtia yhteen muuttanut pariskunta ei ole puolen vuoden aikana ollut juurikaan erossa, joten he eivät tiedä, miten kokevat ikävää. Heillä on yhteinen kaveripiiri, jossa on niin miehiä kuin naisiakin, ja ystävyys eri sukupuolten kanssa on hyvin luonnollista. Mustasukkaisuuden tunteita ei ole tähän mennessä syntynyt. Pariskuntaa yhdistää samanlainen huumorintaju, mutta muuten he ovat luonteeltaan melko erilaisia. He kuitenkin ajattelevat, että se on hyvä asia, sillä vastakohdat täydentävät toisiaan.