Sini Sabotage on makea lisä miehiseen hip hop maailmaan

today 21.5.2013 klo 14:56
schedulenullmin

Sini-Maria Makkonen eli Sini Sabotage lienee ollut joillekkin tuntematon artisti. Mutta ei hätää: tämä räppärimimmi on nostanut päätään piilostaan ja huiteleekin tällä hetkellä Itunesin ja Spotifyin kärkisijoilla uudella kappaleellaan Levikset Repee. Kyseisellä kappaleella kuullaan myös tuttua miesräppäri VilleGallea. Siniä ei ollakkaan kovin paljoa yksilöräppärinä kuultu, mutta oletkin saattanut kuulla hänen laulavan tai rääppäävän esimerkiksi tunnetujen Cheekin tai JVG:n levyillä. Viime vuoden lopulla räppäri julkaisi mielipiteitä jakavan covermusiikkivideon Azealia Banksin kappaleesta 212, joka kantaa nimeä 09. Sitä ennen keväällä 2012 Sabotagelta ilmestyi esikoissinku Sanaton. Levikset Repee -biisi on antanut Sabotagelle hyvän vauhdin ja kokonaista levyä odotellaankin jo alku syksyyn.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close