Fanit tatuoivat Lauri Ylösen naamaa ihoonsa.
today 12.12.2013 klo 12.51
remove_red_eye Ilmaisena yli vuosi jäljellä
The Rasmuksesta tuttu Lauri Ylönen saapui Radio Suomipopin studioon Kimmo Sainion vieraaksi. Ylönen pääsi vastaamaan fanien esittämiin kysymyksiin ja kuultiin muun muassa minkälaisia suunnitelmia ensi vuonna 20 vuotta täyttävällä The Rasmuksella on juhlavuodelle. Lauri on myös työstänyt toista sooloalbumiaan, jonka hän meinaa julkaista sivupersoonansa Amandan nimellä. Mieheltä kysyttiin onko hän ajatellut tatuoida sivupersoonan kehoonsa ja ajatus oli kieltämättä käynyt Ylösen mielessä. Närkästyneenä mies kuitenkin kertoi, että joku fani oli ehtinyt ensin.