Lauri Ylönen – henkilö Amandan takaa

today 16.12.2013 klo 14:56
schedulenullmin

he Rasmuksesta tutuksi tullut laulaja ja lauluntekijä Lauri Ylönen on sivuprojektinaan Rasmuksen ohella työstänyt soolouraansa. Ensimmäisestä soololevystä poiketen Lauri julkaisee toisen sooloalbuminsa Amanda -nimellä. Nimi Amanda tulee ensimmäiseltä sooloalbumilta tutuksi tulleen hurvittelevan käsinuken, Amandan, mukaan. Lauri kertoo tämän häröilevän hahmon olevan alter ego, joka on vallannut isomman roolin laulajan levyprojektissa, joten nimen muuttaminen tuntui fiksulta. Uusin single tulevalta levyltä on My Favorite Drug ja se julkaistiin 31. toukokuuta. Koko Amandan albumi julkaistaan näillä näkymin vuoden 2014 alussa. Ensimmäinen sinkku levyltä on ollut maaliskuussa julkaistu She's a Bomb, joka on jo videoineen aiheuttanut ihmetystä Laurin faneja myöten. Jottei miehellä kävisi aika pitkäksi syksyllä Lauri nähdään myös vuoden 2013 Idols–laulukilpailun tuomarina.

Sallittu kaikenikäisille
close