Poliittinen draamasarja Presidentti kertoo huomispäivän Suomesta.
Tasavallan presidentiksi valitaan politiikan ulkopuolelta ehdokas, joka ei suostu asettumaan perinteisen valtiomiehen rooliin.
Henri Talvion poliittiset vastustajat keräävät rivinsä, kun tämä ansaitsee häirikköpresidentin tittelin jo virkaanastujaispuheensa aikana.
Annan hermoja kiristää valmistautuminen ensimmäiseen viralliseen valtiovierailuun. Euroopan unionin alueella kytee sotilaallinen selkkaus.
Poliittinen toisinajattelija presidenttiparin menneisyydestä vaarantaa Suomen idänsuhteet Venäjän presidentin valtiovierailun aikana.
Henri nauttii poikkeuksellista kansansuosiota. Sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa Talvioiden - ja koko Suomen - elämän.
Presidenttipari on vetäytynyt Kultarantaan kesänvieton varjolla. Todellisuudessa Henri käy läpi elämänsä vaikeinta selviytymiskamppailua.
Suomi seuraa Liikkeen puoluekokousta. Samaan aikaan presidentti matkustaa salaiseen tapaamiseen, joka määrittää turvallisuuspolitiikan tulevaisuuden.
Harvinainen maanjäristys ravistelee Etelä-Suomea. Luonnonilmiön seuraukset ovat vakavia, myös ulkopoliittisesti.
Henri taistelee sekä ympäristökatastrofia että sen syihin liittyvää tietovuotoa vastaan. Petra tekee vaikean henkilökohtaisen päätöksen.
Henri yrittää pelastaa viime hetkillä EU:n ja Venäjän turvallisuuskonferenssin. Petra ja Anna selvittävät välinsä.
Presidenttiparin avioliitto natisee liitoksissaan. Petran salaisuus vuotaa vääriin käsiin ja pääministeri joutuu kiristyksen uhriksi.
Suojelupoliisi tutkii huhuja, joiden mukaan Linnan juhlia vastaan ollaan hyökkäämässä. Petran ja Henrin on vihdoin aika katsoa totuutta silmiin.